Mouhijärven ja Karkun aseman välinen pilottikokeilu loppuu, kun käyttäjiä ei ole

Viimeinen ajopäivä on perjantaina 28. lokakuuta.

Elokuussa alkanut syöttöliikennekokeilu Mouhijärven Uotsolasta ja Häijäästä Karkun rautatieasemalle päättyy lokakuun lopulla.

17.10. 8:06

Sastamalan kaupunki aloitti elokuussa kokeiluluontoisen syöttöliikenteen Mouhijärveltä Karkun rautatieasemalle.

Pilottikokeilun tarkoituksena oli tarjota kuljetus Mouhijärven Uotsolan ja Häijään taajamista Karkun asemalle ja mahdollistaa säännöllisesti Tampereella työssä tai opiskelemassa käyville kulkeminen ilman omaa autoa.

Kokeilu ei syksyn aikana kuitenkaan lyönyt läpi ja käyttäjämäärät jäivät vähäisiksi. Alun perinkin kyse oli syksyn kestävästä kokeilusta.

Sastamalan kaupungin yritysasiantuntijan Mikko Rauvan mukaan pilottikokeilun käyttäjämäärät jäivät vähäisiksi aktiivisesta tiedottamisesta huolimatta.

”Pilotin tarkoitus on testata asioita. Jos käyttäjiä ei ole, ei palveluakaan ole järkevää jatkaa”, Rauva sanoo kaupungin tiedotteessa.

Syöttöliikennekokeilu loppuu perjantaina 28. lokakuuta, jolloin on viimeinen ajopäivä.

Pilotti oli osa Sastamalan pohjoisen alueen palveluliikennettä, jota ajaa Vammalan Palveluliikenne.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos