Ani harva käy pankissa edes kerran vuodessa, mutta konttoreita tarvitaan yhä – Milloin käteinen raha häviää kokonaan?

Puoli vuotta sitten fuusiossa syntyneen OP Satapirkan pankkipomot ennakoivat pankkipalvelujen tulevaisuutta. Suomi on yksi ensimmäisistä, sanoo toimitusjohtaja Olli Näsi.

Osuuspankin Sastamalan konttorin tilat Kassantalossa on rakennettu vuonna 1969. Kun pankki aloitti, alakerran pankkisalissa oli pitkä rivi kassapisteitä. Nyt tilalla on useita neuvotteluhuoneita. OP Satapirkan varatoimitusjohtaja Janne Pohjolainen ja toimitusjohtaja Olli Näsi esittelivät Sastamalan konttorin remontoitua tilaa tiistaina.

26.10. 10:14

Käteisen rahan nostaminen, laskujen maksu ja muut kassatapahtumat ovat vähentyneet jopa puoleen kolmen viime vuoden aikana nykyisen Satapirkan osuuspankin toimialueella. Muutos on iso ja näkyy myös pankkien konttoreissa.

Keväällä fuusiossa syntyneen OP Satapirkan konttoreista kaksi; Harjavallan ja Sastamalan, on nyt remontoitu muuttuneita asiakastarpeita varten. Harjavallan konttorin neliömäärä väheni 1300:sta 150:een ja Sastamalassa vanhaa konttoritilaa uudistettiin asiakasneuvotteluita varten.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos