Sastamalasta piti lähettää pari laatikollista kynttilöitä sota-alueelle Ukrainaan, mutta sitten tulikin tenkkapoo – ”Nyt mietitään kuljetusta”

Sota-alueella Ukrainassa sähköt ovat poikki monin paikoin ja kaupoista on kynttilät myyty loppuun. Sastamalassa pantiin pystyyn kynttiläkeräys.

Sastamalassa kerätään kynttilöitä Ukrainaan.

3.11. 5:45

Ukrainassa miljoonat ihmiset ovat tällä hetkellä ilman sähköä. Sota-alueella kaupoista on loppunut tavara, myös kynttilät.

Sydämellä Sastamalasta -ryhmän perustaja Pirjo Raunio kuuli ihmisten hädästä Ukrainassa ja päätti toimia. ”Ukrainassa on monin paikoin sähköt poikki ja valon tarve on kova. Sastamalassa asuva ukrainalainen Anastasiia pyysi, voisiko Ukrainaan kerätä kynttilöitä”, Raunio kertoo.

Kynttiläkeräys pantiin pystyyn saman tien. Raunion mukaan Anastasiia järjestää kynttilöille kuljetuksen Sastamalasta Ukrainaan.

”Odotimme, että kynttilöitä tulee ehkä pari kolme laatikollista, mutta ei se ihan niin mennyt”, Raunio kertoo.

Kynttilöitä, steariinin paloja ja kynttilän pätkiä kertyi niin paljon, että nyt niitä on arviolta pakettiautollisen verran. ”Yksittäin puhutaan sadoista kynttilöistä. Nyt mietitään kuljetusta”, Raunio sanoo.

Ensimmäinen erä kynttilöitä lähtee Sastamalasta Ukrainaan ensi viikolla.

Älä heitä kynttilän jämiä roskiin

Keräykseen kelpaavat niin uudet kynttilät kuin kynttilän pätkätkin. ”Voi tuoda vaikka yhden kynttilän, kaikki kelpaa. Älä siis heitä kynttilän jämiä roskiin, vaan tuo ne keräykseen”, Raunio sanoo.

Ukrainassa kynttilöiden jäämät ja steariini sulatetaan ja niistä tehdään isompia ja kestävämpiä kynttilälyhtyjä. ”Kynttilöitä toimitetaan sotilaille juoksuhautoihin ja tavallisille ihmisille, jotka ovat vailla sähköä.”

Kynttilöitä tarvitaan niin valoksi kuin lämmikkeeksikin. ”Alueilla, missä kaikki on tuhottu, kynttilöitä ei kaupoista enää saa. Jos haluaa lahjoittaa keräykseen uusia isompia kynttilöitä, ne toimitetaan koteihin, joissa ei ole sähköä.”

Kynttilöitä otetaan vastaan Sastamalan keräyspisteissä Kiikassa ja Vammalassa sekä Lähetyksen Löytötuvalla.

Sastamalan keräyspaikat

  • Kiikka, entinen vanhainkoti osoitteessa Vanhankyläntie 6. Avoinna maanantaisin kello 16–18.

  • Vammala, Valkamakatu 2. Avoinna tiistaisin kello 16.30–19.

  • Muina aikoina kynttilöitä voi toimittaa Vammalassa Lähetyksen Löytötuvalle, osoitteeseen Onkiniemenkatu 18. Kynttilälaatikon tai -pakkauksen päälle merkintä kynttilöistä sekä Pirjo Raunion nimi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos