Pirkanmaata piinaava 14 tuhopolton sarja yhä täysi mysteeri: syyskuussa paloi autiotalo myös Sastamalassa – Tässä ovat viime vuosien traagisimmat tapaukset

Rikoskomisario kertoo, mitä poliisi palopaikalla tekee ja millä perusteilla päätetään aloittaa rikostutkinta. Keräsimme tähän juttuun myös rajuja tuhopolttotapauksia Pirkanmaalta 25 vuoden ajalta.

Kuvassa palaa yksi syksyn tuhopolttosarjan autiotaloista. Keskeneräisen tutkinnan vuoksi poliisi ei kerro kuvassa olevan talon sijaintia.

7.11. 16:58

Pirkanmaata on tänä syksynä piinannut autiotalopalojen sarja. Paloja epäillään tahallaan sytytetyiksi.

Tekijää ei ole toistaiseksi kerrottu löytyneen. Poliisin esitutkinta tapauksista jatkuu edelleen.

Sarjaan kuuluu kaikkiaan 14 eri tapausta. Tyhjillään olevia rakennuksia on palanut Tampereella ja sen lähiympäristössä Kangasalla ja Lempäälässä, mutta myös kauempana Tampereesta eli Sastamalassa, Akaassa, Urjalassa ja Punkalaitumella.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos