Tällaista joulua poliisi odottaa Pirkanmaalla – ylikomisariolta yksi ohje juhlapyhien viettoon

Pitkät vapaat ja alkoholinkäyttö usein pahentavat perheiden ristiriitoja. Apua lähisuhdeväkivaltaan on saatavilla joulunakin.

Kotihälytyksiä tulee poliisille jouluna tavallista enemmän. Kuva on Kaukajärven turvakodista, jossa päivystetään aina vuorokauden ympäri.

24.12.2022 10:15

Joulun aikaan poliisi saa tavallista enemmän hälytyksiä ihmisten koteihin.

”Jouluna perheväkivalta ja lähiomaisten kesken tapahtuvat tappelut ja pahoinpitelyt korostuvat, vaikka pitäisi olla hieno juhla ja julistetaan joulurauha”, ylikomisario Ismo Nykopp Sisä-Suomen poliisista sanoo.

Tilanteet kärjistyvät etenkin pitkien pyhien aikaan, kun alkoholinkäyttö lisääntyy ja ollaan pitkiä aikoja sisätiloissa perheen ja suvun kesken.

Nykoppin mukaan suomalaisilla alkoholi värittää joulua, kuten mitä tahansa muutakin juhlaa. ”Tämä näkyy selvästi poliisitehtävissä jouluna, uutenavuotena ja välipäivinäkin.”

Joskus tilanteet yltyvät niin vakaviksi, että poliisi joutuu ottamaan tekijöitä säilöön tai uhri lähtemään turvakotiin.

Kansalaisten joulunviettoon poliisilla on tasan yksi ohje.

”Alkoholinkäyttöä kannattaisi mitoittaa niin, että huomioidaan, että on perhejuhla kyseessä ja lapsia paikalla. Joulun pitäisi olla jonkinlainen ilon juhla, niin ei pilata sitä”, ylikomisario Nykopp toivoo.

Jos joulunvietto lähtee käsistä, apua on saatavilla. Esimerkiksi Tampereella Kaukajärven turvakodissa päivystetään vuorokauden ympäri myös jouluna. Turvakodit ovat sellaisia henkilöitä varten, jotka kokevat lähisuhdeväkivaltaa eivätkä enää uskalla olla kotonaan. Lähisuhdeväkivalta voi olla fyysistä, mutta myös esimerkiksi vainoamista eron jälkeen, digitaalista tai taloudellista väkivaltaa, kaikenlaista vallankäyttöä tai sosiaalisten suhteiden rajaamista.

Mitä?

Kiinnitä huomiota näihin vaaranmerkkeihin

Jos on olemassa riski väkivaltaan, kannattaa miettiä, miten ja minne poistuu väkivaltatilanteessa.

Kannattaa pysähtyä ja pohtia asiaa, jos jokin seuraavista enteistä toteutuu perheessä tai parisuhteessa:

  1. Ristiriitatilanteissa jotain perheenjäsentä alkaa pelottaa. Miksi häntä pelottaa ja ketä pelottaa?

  2. Lähipiiri alkaa puuttua tai kysellä, onko kaikki hyvin.

  3. Sinusta tuntuu, että kyse voisi ehkä olla henkisestä väkivallasta, mutta et ole varma. Esimerkiksi valtakunnallisella Nollalinjalla vastataan puhelimeen myös jouluna ja opastetaan eteenpäin.

  4. Päihteidenkäyttö lisää usein väkivallan riskiä etenkin, jos väkivaltatilanteita on ollut jo aiemmin.

Lähde: Kaukajärven turvakodin vastaava sosiaalityöntekijä Elina Liikanen

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos