Tältä Suodenniemen suurinvestointi näyttää hetki ennen avajaisia – Kurkistimme uusiin tiloihin ennalta, katso jättimäinen kuvakooste

Kaksi miljoonaa euroa maksanut monitoimitalo on valmistuttuaan urheilupaikka, kirjasto ja juhlatila. Kuntosalikin uusiutui kerralla. Lähde kuvakierrokselle uusiin tiloihin.

Sastamalan kaupungin liikuntaneuvoja Elina Myllymäki esitteli uutta kuntosalia. Koskelasta uusiin tiloihin muuttanut kuntosali toimii nyt kulkutunnisteella kello 5-22 ja muuttuu samalla maksulliseksi muiden kaupungin kuntosalien tapaan.

4.1. 6:00

Kaksi päivää ennen virallisia avajaisia Suodenniemen urheilutalolla käy melkoinen hyörinä. Uuden kirjastotilan hyllyjä kootaan, kuntosalia laitetaan käyttökuntoon ja huonekalut alkavat pikkuhiljaa löytää paikkansa.

Urheilutalon suurin tila, noin 400 neliömetrin liikuntasali on jo ”juhla-asussaan”. Lattialle on levitetty matto, aseteltu kymmenittäin tuoleja ja koottu iso esiintymislava. Torstaina tilassa on uuden urheilutalon ensimmäiset juhlat, avajaiset.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos