Ukrainaan lähti tiistain avustuskuormassa jotakin ihan uutta – ”Ajattelimme, että mekin voisimme”

Ukrainan avustuskeräys on kaiken aikaa käynnissä Sastamalassa. Tällä hetkellä otetaan vastaan esimerkiksi villasukkia, vaippoja, kynttilöitä ja lastenvaatteita.

Sataedun kone- ja tuotantotekniikan opiskelijat valmistivat kamiinat, jotka lähetettiin Ukrainaan.

Viime keväästä lähtien Sydämellä Sastamalasta -ryhmän kautta on lähetetty Ukrainaan useita autokuormia lahjoitustavaraa.

”Keväällä lähti kaksi kuormaa, joissa oli pääasiassa vaatteita, ruokatarvikkeita, peittoja, kenkiä ja leluja”, kertoo Sydämellä Sastamalasta -avustusryhmän koordinaattori Pirjo Raunio.

Avun tarve Ukrainassa on yhä suuri. ”Villasukat, vaipat, kynttilät ja lastenvaatteet ovat kestotarvikkeita, joita tarvitaan koko ajan”, Raunio sanoo.

Joulun alla Sastamalasta lähetettiin tuhat joululahjapakettia lapsille Ukrainaan. Paketteja vietiin sairaaloihin, lastenkoteihin, orpokoteihin ja kouluihin.

”Paketissa oli hammasharja ja -tahna, suklaapatukka ja lelu”, Raunio kertoo.

Viimeisin avustuskuljetus, jossa oli Sastamalasta ja Huittisista kerättyä tavaraa, lähti Ukrainaan tiistaina 10. tammikuuta. Kuormassa on vaatteiden, vaippojen, ruokatarvikkeiden ja kynttilöiden lisäksi jotakin aivan uutta: kymmenen kappaletta kamiinoita.

”Luimme loppusyksystä lehtijuttua siitä, miten Lappeenrannan teknillinen yliopisto oli tehnyt kamiinoita Ukrainaan. Ajattelimme, että mekin voisimme”, kertoo Satakunnan koulutuskuntayhtymän teknologian koulutuspäällikkö Olli-Pekka Ojalainen.

Kone- ja tuotantotekniikan opiskelijoiden harjoitustöiksi aiotut savustuspöntöt vaihtuivat kamiinoiksi. Kamiinat valmistettiin lehtori Atte Pirttijärven ohjauksessa.

Viimeksi valmistuneiden kamiinoiden hitsaussaumat eivät ehtineet kylmenemään, kun ne jo pakattiin kuormaan ja nyt ne ovat matkalla Ukrainaan. Muutamia kamiinoita valmistuu vielä seuraaviin kuljetuksiin.

Sataedun lahjoittamista kamiinoista kaksi menee Nikopoliin vammaisten lasten orpokoteihin, joissa ei ole sähköä eikä lämmintä vettä.

”Orpokodeissa odotetaan, että kamiinoiden avulla saadaan lämmitettyä pesuvettä lapsille”, kertoo tavaran toimittamisesta Ukrainaan vastaava huittislainen Katja Nieminen.

Muut kamiinat viedään Donetskiin, Hersoniin ja Dnepropetrovskin alueelle.

(Teksti jatkuu kuvien jälkeen)

Sataedun kone- ja tuotantotekniikan opiskelijoiden harjoitustöiksi aiotut savustuspöntöt vaihtuivat kamiinoiksi.

Kymmenen kamiinaa on matkalla Ukrainaan.

Ennen joulua sataedulaisten joululahjat vaihtuivat Ukraina-avuksi. Toinen puoli lahjarahoista lähti Unicefin kautta eteenpäin, toinen puoli lahjarahoista käytettiin paikallisen toimijan kautta Ukrainaan sairaaloihin ja lastenkoteihin lähteneeseen vauvanruokaan.

Ukrainaan lähti kamiinoiden lisäksi vaatetta ja äitiyspakkauslaatikoita vauvoille.

Tavarat jaetaan ukrainalaisten vapaaehtoisten toimesta tarpeessa oleville ihmisille.

”Meillä on Ukrainassa kattava verkosto. Sydämellämme ovat erityisesti lapset. Toimitamme apua pieniin kyliin ja kaupunkeihin, jotka usein unohtuvat isoilta järjestöiltä”, kertoo Nieminen.

Hän lisää, että kaikki paikallisesti Ukrainaan toimitettavaksi annettu tavara viedään maahan henkilökohtaisesti ja huolehditaan siitä, että se jaetaan suoraan tarvitseville.

Sydämellä Sastamalasta -avustusryhmän kautta toimitettiin joululahjoja ukrainalaiseen sairaalaan lasten syöpäosastolle.

Keräys on käynnissä

Ukraina-keräys on Sastamalassa käynnissä kaiken aikaa. Pirjo Raunion mukaan tavaraa on keräyspisteissä tällä hetkellä aika paljon, mutta esimerkiksi äitiyspakkauslaatikoita, vauvantarvikkeita, villasukkia ja kynttilöitä otetaan vastaan koko ajan.

”Ukrainasta tuli pyyntö tukevista laatikoista, joihin äidit saavat vauvat synnytyssairaaloissa. Ilmahälytyksen tullessa laatikon saa helposti sängyn alle tai sen voi ottaa syliin ja juosta turvaan. Joissakin sairaaloissa lastensängyt ovat tuhoutuneet pommituksissa”, Raunio sanoo.

Sydämellä Sastamalasta -ryhmässä on pelkästään Facebookissa 956 jäsentä. ”Lahjoitusten antajia on ollut satoja ja taas satoja”, Raunio toteaa.

”Jokainen annettu euro, jokainen kynttilä, jokainen vaate, jokainen meidän terassille ilmestynyt äitiyspakkauslaatikko on suunnattoman arvokas lahja, rakkauden osoitus niille, joiden kohtaloita emme täällä pysty kuvittelemaan. Sydämellä Sastamalasta on yhdistänyt sydämiä täällä ja se yhdistää meidät aina Ukrainaan asti”, sanoo Raunio.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos