Kaksi tarjosi, lähes miljoona euroa edullisempi valittiin – Yksi liikennöitsijä hoitaa jatkossa kaikki Sastamalan koulukyydit

Sastamalan koulukyydit ovat miljoonien eurojen hankinta.

Sastamalan koulukyydit siirtyvät kaikkineen tänä kesänä yhden liikennöitsijän vastuulle. Sivistyslautakunta teki valinnan keskiviikkoiltana.

25.1. 20:17

Sastamalan noin 900 oppilaan kaikkia koulukuljetuksia alkaa hoitaa Vammalan Palveluliikenne kuluvan vuoden toukokuusta lähtien.

Asia ratkesi keskiviikkoiltana Sastamalan sivistyslautakunnan kokouksessa.

Sastamalan kaupunki kilpailutti koulukuljetuksensa seuraaville kahdelle lukuvuodelle ja mahdollisille optiovuosille. Sopimuskausi alkaa 2. toukokuuta tänä vuonna ja päättyy heinäkuun lopussa 2025. Määräajan jälkeen sopimusta on mahdollista jatkaa toistaiseksi voimassa olevana, toisin sanoen siihen asti, kunnes jompikumpi osapuolista – kuljetusyrittäjä tai kaupunki – sopimuksen irtisanoo. Optiovuosien käytöstä kaupunki päättää myöhemmin erikseen.

Koulukuljetusten järjestäminen on Sastamalan kaupungille miljoonien eurojen hankinta. Kilpailutuksen asiapapereissa hankinnan kokonaisarvoksi arvioitiin 10 miljoonaa euroa neljän vuoden ajalle, eli 2,5 miljoonaa euroa kullekin vuodelle. Arvio perustuu kaupungin aikaisemmin toteutuneisiin kustannuksiin koulukuljetuksista.

Sastamalan koulukuljetuksista jätti tarjouksen kaksi toimijaa; Vammalan Palveluliikenne Oy ja Länsilinjat Oy. Vammalan Palveluliikenteen tarjous oli 1 670 000 euroa lukuvuodelta ja Länsilinjojen 2 594 807,50 euroa lukuvuodelta.

Tarjoajien piti täyttää laatukriteerit. Niissä määritellään muun muassa koulukuljetuksiin käytettävän kaluston ikä.

Sastamala kilpailutti koulukuljetuksensa, koska kaupunki irtisanoi oppilaskuljetuksia koskevan sopimuksensa Tuomi Logistiikan kanssa. Kaupunginhallituksen päätöksellä koulukuljetuksia hoidetaan Sastamalassa jatkossa liikennöitsijävetoisesti siten, että kilpailutuksen voittanut yrittäjä vastaa Sastamalan oppilaiden koko kuljetuskokonaisuudesta. Tämä pitää sisällään muun muassa koulukuljetusreittien suunnittelun ja huoltajien tiedottamisen reiteistä sekä aikatauluista.

Lue lisää: Tuomi Logistiikkaa ei valittu – Näin kuljetusten järjestämisestä äänestettiin kaupunginhallituksessa

Sastamalan koulukuljetusten järjestäminen on suuri kokonaisuus. Kuljetusoppilaita on noin 900 ja näiden kuljettamiseen tarvitaan noin 25 auton kalusto.

Valitun liikennöitsijän sopimuskausi alkaa jo toukokuun alussa, jotta liikennöitsijä ehtii suunnitella reitit ja tiedottaa huoltajia ennen lukuvuoden 2023-2024 alkua. Hankintapäätös sitoo kaupunkia sitten, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintaa koskevan sopimuksen.

Kevääseen asti Sastamalan koulukuljetuksia hoitaa eteläisellä alueella Tuomi Logistiikka ja läntisellä sekä pohjoisella alueella Vammalan Palveluliikenne.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos