Lähes 5000 sastamalalaista on äänestänyt – vielä tiistaihin asti ehdit ennakkoon

Neljä vuotta sitten eduskuntavaaleissa äänesti ennakkoon noin 7700 sastamalalaista.

Neljännes sastamalalaisista äänioikeutetuista on jo äänestänyt ennakkoon.

Neljännes sastamalalaisista äänioikeutetuista on jo äänestänyt käynnissä olevissa eduskuntavaaleissa, kertoo oikeusministeriön tieto- ja tulospalvelu. Ennakkoäänestys on ollut käynnissä keskiviikosta 22. maaliskuuta lähtien ja jatkuu vielä tiistaihin 28. maaliskuuta asti.

Viiden äänestyspäivän aikana Sastamalassa on äänestänyt 4966 henkilöä, mikä tarkoittaa 25,8 prosenttia äänioikeutetuista. Kaikkiaan Sastamalassa on 19278 äänioikeutettua eduskuntavaaleissa.

Ennakkoäänestys on alkanut Sastamalassa rauhallisemmin kuin Pirkanmaalla keskimäärin. Pirkanmaan ennakkoäänestysaktiivisuus on viiden vaalipäivän jälkeen 27,9 prosenttia. Vilkkain ennakkoäänestyspäivä on toistaiseksi ollut torstai, jolloin äänensä kävi antamassa 7 prosenttia pirkanmaalaisista äänioikeutetuista.

Valtakunnallisesti ennakkoon on maanantaiaamuun mennessä käynyt äänestämässä 24,4 prosenttia äänioikeutetuista.

Edellisissä eduskuntavaaleissa vuonna 2019 sastamalalaisista äänioikeutetuista kävi äänestämässä 71,3 prosenttia. Heistä 39,1 prosenttia äänesti ennakkoon ja 32,3 prosenttia varsinaisena vaalipäivänä. Ennakkoon äänestäneiden määrä oli 7698.

Kuntavaaleissa 2021 Sastamalan äänestysaktiivisuus oli 57 prosenttia.

Vuoden 2022 aluevaaleissa Sastamalassa äänesti vain alle puolet, 48,8 prosenttia, äänioikeutetuista.

Ennakkoäänestys jatkuu tiistaihin 28. maaliskuuta asti. Varsinainen vaalipäivä on 2. huhtikuuta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos