Eduskuntavaalien ennakkoäänestyksessä otettiin Sastamalassa melkoinen loppukiri viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä tiistaina 28. maaliskuuta. Sastamalan ennakkoäänestysaktiivisuus kipusi viimeisten äänestystuntien aikana 38,1 prosenttiin. Ennakkoon äänestämässä kävi 7349 sastamalalaista.
Ennen viimeistä ennakkoäänestyspäivää sastamalalaisista oli käynyt äänestämässä 5688 äänioikeutettua. Tiistaina äänestyskopilla kävi peräti 1661 sastamalalaista, mikä nosti Sastamalan ennakkoäänestysaktiivisuuden lähelle valtakunnallista lukua, 40:ää.
Pirkanmaalla ennakkoäänestäminen oli selvästi Sastamalaa vilkkaampaa, sillä 44,3 prosenttia äänioikeutetuista äänesti ennakkoon.
Sastamalassa on äänioikeutettuja kaikkiaan 19278, mikä tarkoittaa sitä, että jos kaikki äänestäisivät ääniä olisi vaalipäivälle jaossa vielä lähes 12000.
Edellisissä vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Sastamalan äänestysaktiivisuus oli 71,3. Vaaleissa äänesti tuolloin reilut 14000 sastamalalaista, joista varsinaisena vaalipäivänä 6354 , eli 32,3 prosenttia äänioikeutetuista.
Äänestys
Vaalipäivän äänestys
Eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 2. huhtikuuta.
Äänestyspaikat ovat avoinna kello 9-20.
Äänioikeutetut voivat äänestää silloin ainoastaan omalla äänestysalueellaan ja äänioikeusilmoituksessa mainitulla äänestyspaikalla.
Äänestyspaikat Sastamalassa
Kantakaupunki: Vammalan lukio Marttilankatu 20
Keikyä: Äetsän kirjasto Pehulankaari 4 B
Kiikka: Äetsän koulu Länsitie 10
Muistola: Muistolan koulu Nuupalankatu 28
Suodenniemi: Kerola Kerokuja 1
Mouhijärvi: Mouhijärven kirjasto Uotsolantie 56
Karkku: Karkun koulu Riippiläntie 101
Stormi: Stormin koulu Stormintie 94
Vinkki: Tyrväänkylän koulu Tyrväänkyläntie 266
Kiikoinen: Toukolan koulu Kiikostentie 175
Lue lisää: Eduskuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyy – Tarkista tästä, missä ja milloin voit äänestää
Lue lisää: Lähes 5000 sastamalalaista on äänestänyt – vielä tiistaihin asti ehdit ennakkoon
Lue lisää: Klikkaa tästä vaalikoneeseen ja löydä oma ehdokkaasi – Tyrvään Sanomien vaalikone on nyt auki