Eristetehtaan tulipalo saatu sammutettua, raivaustyöt jatkuivat iltapäivään

Jackon Finlandin tehtaalla Sastamalan Lousajaan hälytettiin aamupäivällä 23 pelastuslaitoksen yksikköä.

Palopaikalle lähti lukuisia pelastuslaitoksen yksiköitä.

| Päivitetty

Sastamalan Lousajassa toimivan eristevalmistaja Jackon Finlandin tehtaalla syttyi tulipalo torstaina aamupäivällä.

Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta Toravantielle puoli kymmenen jälkeen aamupäivällä. Pelastuslaitoksen tiedon mukaan tehtaalla paloi styroxpaaleja, työkoneita sekä kattorakenteita.

Paikalle hälytettiin 23 pelastuslaitoksen yksikköä.

Pelastuslaitoksen mukaan onnettomuus ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Palo sai alkunsa varsinaisen tehdasrakennuksen vieressä olevassa katoksessa, jossa säilytettiin kierrätysmuovimateriaalia. Materiaalit syttyivät tuntemattomasta syystä tuleen, mutta pelastuslaitos sai palon rajattua siten, ettei palo ehtinyt levitä tehdasrakennukseen.

Useiden tuntien sammutustyö

Palon raivaustyöt paikalla jatkuivat pitkään. Kahdentoista aikaan pelastuslaitokselta kerrottiin, että paikalla tehdään raivaustöitä kymmenen yksikön voimin.

”Varmistetaan rakenteita. Tuli on kuitenkin jo sammunut eikä savuakaan enää ole. Raivaustöissä kestää vielä noin parin tunnin verran.”

Palosta syntyi savunhajua, mutta pelastuslaitoksen mukaan alueen väestön ei ole kuitenkaan syytä suojautua sen vuoksi.

”Mikäli palon alkuvaiheessa lähistöllä on ollut henkilöitä, jotka ovat saaneet mahdollisia oireita, yhteyttä voi ottaa päivystysapuun numeroon 116117”, pelastuslaitos kertoi tiedotteessaan.

Palon sammutustyöt olivat aamupäivällä käynnissä.

Tehtaan kattorakenteet syttyivät tuleen.

Palopaikan tilanne oli rauhallinen torstaiaamuna.

Henkilökunta evakuoitiin

Tavoitimme Jackon Finlandin toimitusjohtajan Veli Ollilan paikan päältä aamulla hälytyksen tultua. Yrityksen henkilökunnalla ei ollut tuoreeltaan tarkkaa kuvaa siitä, mitä on tapahtunut ja mikä palaa.

Tehtaan ja konttorin väki oli aluksi evakuoituna ulos. Ollilan mukaan henkilökunta oli rauhallisin mielin.

”Toivotaan, että pääsemme vähällä. Optimisti sanoisi, että palo on jo laantumaan päin”, totesi Ollila hieman ennen kello kymmentä.

Tehtaan takapihalla on muun muassa raaka-aineen kierrätyskatos. Ollilan mukaan tulipalo huomattiin tehtaan tuotannon puolelta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos