M-ketjuun kuuluva Häijään Säästömarket siirtyy K-ryhmälle ensi vuoden alusta. Säästömarket muuttuu K-marketiksi, mutta esimerkiksi nykyinen erikoistavaravalikoima säilyy ennallaan. Kauppiaana jatkaa Säästömarketin kauppias Mika Koskinen.
”Suurimmat muutokset ovat varmaankin K-marketin kyltti katolla, myymälän ilme sekä K-ryhmän tuotteet”, sanoo Keskon Länsi-Suomen aluejohtaja Jari Alanen.
Säästömarketin suurmyymälä on kooltaan 4500 neliömetriä. Uusi myymälä avattiin Häijäässä syksyllä 2017.
Koskinen kertoo tiedotteessa, että saman katon alta saa jatkossakin kaiken tarvittavan. ”Päivittäistavarakaupan palvelut tulevat paranemaan ja säästömarketin käyttö- ja erikoistavaravalikoima säilyy ennallaan.”
Jari Alanen sanoo, että aloitteen säästömarketin suuntaan teki K-ryhmä. ”Nopeasti löytyi yhteinen sävel ja nyt molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä.”
K-market Häijää jatkaa nykyisessä paikassaan Häijään Äijän kauppakeskuksessa tammikuun loppuun 2024. Kauppias Jari Hotanen jatkaa edelleen kahden K-marketin kauppiaana Vammalassa.
Nykyinen K-market Häijää menettää kauppapaikkansa, koska Pirkanmaan Osuuskauppa osti Neste-liikenneaseman ja Häijään Äijän liikekeskuksen Juha ja Janne Jokiselta viime vuonna. Pirkanmaan Osuuskauppa avaa Häijääseen S-ryhmän päivittäistavarakaupan.