Pirkanmaalla kaikkien sosiaali- ja terveysasemien hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumerot palvelevat maanantaista 24. huhtikuuta alkaen arkisin maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaisin kello 8–15. Jos terveysasema sulkeutuu aikaisemmin, puhelu ohjautuu automaattisesti toiselle sosiaali- ja terveysasemalle.
Kiireellisessä asiassa voi soittaa sosiaali- ja terveysaseman kiirevastaanotolle sen aukioloaikojen mukaisesti myös iltaisin sekä viikonloppuisin.
Puhelinpalvelun aukioloaikojen muutoksella halutaan parantaa asiakkaiden yhteydensaantia sekä valmistaudutaan syksyllä tiukentuvaan hoitotakuuseen.
03-alkuiset sosiaali- ja terveysasemien numerot muuttuivat vuodenvaihteessa. Ohjaus vanhoista numeroista uusiin päättyy huhtikuun lopussa. Toukokuun alusta lähtien vanhoissa numeroissa nauhoite kertoo numeron muutoksesta ja kehottaa katsomaan uuden numeron Pirkanmaan hyvinvointialueen Pirha.fi-verkkosivuilta.