Kuntalaiskysely Sastamalan uimahallin toiminnoista ja oheispalveluista keräsi runsaasti osallistujia. 16. huhtikuuta sulkeutuneeseen Sastamalan kaupungin nettikyselyyn vastasi kolmen viikon aikana 2 093 vastaajaa.
Kyselyssä toivotuin toiminto oli lastenallas, jota 76 prosenttia vastaajista piti erityisen tärkeänä. Monitoimiallas oli erittäin tärkeä 74 prosentin ja kuntouintirata 63 prosentin mielestä. Näiden lisäksi merkittävästi kannatusta saivat vesijuoksurata, kahluuallas, kahvio ja hierontapisteet.
Yli puolet viikoittain
Vastaajista yli puolet arvioi, että tulisivat käymään uimahallissa viikoittain ja viidesosa kuukausittain. Yleisimmin uimahallissa käytäisiin iltapäivisin ja iltaisin. Vastaajista 65 prosenttia kertoi tulevansa uimahalliin kuntouimaan. Yli 60 prosenttia kertoi, että uimahallikäynteihin kuuluisi virkistäytymistä, ajanviettoa ja saunomista. Myös ohjatusta toiminnasta, kuten vesijumpasta tai vauvauinnista, oltiin kiinnostuneita.
Avoimissa vastauksissa toivottiin monipuolista, eri käyttäjäryhmiä palvelevaa uimahallia, jossa olisi myös kuntosali. Niin lapsiperheiden kuin ikäihmisten tarpeisiin uimahallin toivottiin olevan esteetön.
Vastauksissa pohdittiin uimahallin rakentamisen vaikutusta Sastamalan kunnallisveroprosenttiin. Toisaalta tuotiin esiin uimahallin merkitys kaupungin vetovoimatekijänä, joka voisi houkutella kävijöitä myös lähikunnista. Uimahallia pidettiin tärkeänä sastamalalaisten terveyden edistämiseksi.
Sastamalan kaupungin teknisen johtajan Kimmo Toukoniemen mukaan kyselyyn saadut vastaukset olivat odotusten mukaisia.
”Yllätyksiä ei juurikaan tullut. Edellisen kerran uimahallirakentamisesta tehtiin kuntalaiskysely vuonna 2018, jolloin toiveet palveluiden ja toimintojen suhteen olivat pitkälti samansuuntaisia kuin nyt.”
Kyselyn vastaajista 90 prosenttia asui Sastamalassa, mutta vastaajina oli myös vapaa-ajan asukkaita ja lähikunnissa asuvia. Kolme neljästä vastaajasta oli työikäisiä, alle viidennes eläkeläisiä ja seitsemän prosenttia koululaisia tai opiskelijoita.
Paikasta päätös pian
Sastamalan kaupunginvaltuutetut saivat uimahallikyselyn tulokset tiedokseen maanantaina 24. huhtikuuta pidetyssä valtuustoseminaarissa. Kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg kertoo, että seminaarissa keskusteltiin myös uimahallin rakennuspaikasta, mutta hän ei avaa asiaa tässä vaiheessa tarkemmin.
Malmberg sanoo, että uimahallin paikkaratkaisu kytkeytyy kokonaisuuteen, jossa kaupunki päättää niin Sylvään taitotalon, liikuntahallin kuin uimahallinkin sijoittumisesta.
Uimahallikyselyn tulokset sinänsä eivät yllättäneet kaupunginjohtajaakaan. Hän sanoo, että kyselyllä haluttiin saada pohjaa hankesuunnittelulle sekä käsitys siitä, mitä hallin sisälle toivotaan ja mitä siellä halutaan tapahtuvan.
”Kysely vahvisti näkemyksiä, mitä on jo ollutkin”, Malmberg kertaa.
Vastausten pohjalta kaupunki valmistelee uimahallin hankesuunnitelmaa, tilaohjelmaa ja pystyy määrittämään kustannuksia.
Sastamalan kaupunginhallitus palaa uimahallin paikkaratkaisuun jo nopealla tahdilla toukokuun 2. päivä. Kaupunginvaltuusto käsittelee uimahallirakentamista paikan osalta 15. toukokuuta.