Uimahalli Sylväälle, esittää kaupunginjohtaja Malmberg – Kaupunginhallitus käsittelee asiaa tiistaina

Alustavan suunnitelman mukaan uima- ja liikuntahalli rakennetaan Sylvään koulun tontille Rautavedenkadun ja Kilpinokankadun risteykseen.

Sastamalan uuden uimahallin sijaintipaikaksi esitetään Sylvään koulun tonttia. Samalle tontille tulee Taitotalo sekä esityksen mukaan myös liikuntahalli uimahallin yhteyteen.

Sastamalan kaupunginhallitus käsittelee kaupunginjohtaja Jarkko Malmbergin ehdotusta tiistaina 2. toukokuuta. Kaupunginvaltuusto päättää uimahallin sijaintipaikan 15. toukokuuta.

Kaupungin tiedotteessa Sylvään koulun tontin valitsemista perustellaan isolla koolla ja keskeisellä sijainnilla. Sen katsotaan siis palvelevan hyvin eri käyttäjäryhmiä.

Keskeinen sijainti lisää myös käyttöastetta. Pysäköinnin osalta pystytään hyödyntämään iltakäytössä Sylvään koulun parkkipaikkoja uimahallin omien pysäköintipaikkojen lisäksi. Myös koululaisuintien toteutus olisi kätevää toteuttaa, jos uimahalli sijaitsee Sylvään tontilla. Sylvään tontin etuna on myös, että erillisiä kunnallisteknisiä investointeja ei vaadita.

Kaupunginjohtaja Malmberg uskoo, että palvelujen käyttäjät arvostavat tätä ratkaisua.

Malmbergin mukaan suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota eri käyttäjäryhmien turvalliseen liikkumiseen ja liikenteen sujuvuuteen alueella. Jo tontinkäyttösuunnitelmassa on otettu huomioon, että eri käyttäjäryhmien liikenne ei ole risteävää ja koulun arki sekä uimahalli ja liikuntahalli voidaan rajata omiksi vyöhykkeiksi.

Muista esillä olleista uimahallin sijaintivaihtoehdoista Iisan pelto vaatisi merkittäviä yhdyskuntateknisiä investointeja eikä sijainti ole keskeinen esimerkiksi koululaisuinteja ajatellen. Pilven tontilla haasteena nousee esiin tontin ahdas koko, mikä aiheuttaisi rajoituksia uimahallin toiminnallisuuksiin. Lisäksi Pilven tontille ei saataisi mahtumaan pysäköintiä, joka on keskeinen tekijä uimahallin suunnittelussa.

Tulevan uimahallin tarkemmista yksityiskohdista ja toteutusmuodosta päätetään valtuustotasolla vielä ennen varsinaisen hankesuunnittelun ja rakentamisen käynnistämistä. Tavoitteena on, että nämä osapäätökset tehdään vaiheittain vuoden 2023 aikana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos