Sastamalalaisen Hukkasen yrittäjäperheen omistama Nordic Fish on ostanut Itä-Suomessa toimivan siian poikaskasvatukseen keskittyvän Terhontammi Oy:n koko osakekannan.
Vuonna 1993 perustettu Terhontammi toimii Leppävirralla ja on yksi Suomen johtavista siianpoikastuottajista. Yhtiön edellisen tilikauden liikevaihto oli 1,1 miljoonaa euroa ja se on investoinut viime vuosina merkittävästi kasvatuksen kehittämiseen ja laajentamiseen. Tulevaisuudessa toimintaa tullaan laajentamaan myös kirjolohen poikastuotantoon.
”Lähdemme avoimin mielin ja kehitysmielessä liittämään tämän hyvin hoidetun poikaslaitoksen osaksi kokonaisuuttamme. On hienoa, että aikaisemmat omistajat ovat avarakatseisesti investoineet yritykseen ja sen toiminnan kehittämiseen ja pääsemme nyt yhdessä laajentamaan sen toimintaa” sanoo Nordic Fish:n konserniyhtiöiden hallituksen puheenjohtaja, kalatalousneuvos Veijo Hukkanen.
Terhontammen perusliiketoiminta jatkuu yrityskaupan jälkeen normaalisti. Henkilökunta jatkaa vanhoina työntekijöinä, mukaan lukien yrittäjäpariskunta Leena Ahola ja Terho Roponen.