Hopun teollisuusalueella Sastamalassa vuosikymmeniä palvellut Konetalo Kiviranta on asetettu konkurssiin. Liike on ollut perjantaina suljettuna.
Ulko-oveen kiinnitetyn lapun mukaan liike avataan jälleen maanantaina.
Emme tavoittaneet kauppias Vesa Kivirantaa haastatteluun.
Verohallinnon tietojen mukaan Konetalo Kiviranta Oy konkurssipesän alkupäivä on 5. toukokuuta.
Konetalo Kiviranta on 1980-luvulla perustettu työkaluihin ja teknisiin tuotteisiin erikoistunut perheyritys. Yrityksen juuret juontavat vuoteen 1946 asti ja kauppaa on tehty jo kolmannessa polvessa.