Keväällä 2020 Huittisten Säästöpankin perustalle muodostunut Huittisten Säästöpankkisäätiö avustaa alueensa toimijoita historiallisen suurella summalla tänä vuonna.
Säätiö on päättänyt jakaa toimialueelleen avustuksia kaikkiaan 92 yhdistykselle ja yksityishenkilölle yli 166 000 euron edestä.
Sastamalalaisia kohteita säätiö tukee yli 20 000 eurolla. Avustusten ja apurahojen saajia on 18.
Suurimmat avustussumman Sastamalassa saa Kiikan-Jokisivun Kyläseura, jolle säästöpankkisäätiö myönsi 3 500 euroa uimarannan kunnostukseen. 2000 euron avustukset saavat Leijonaemot ry erityislapsiperheiden liikuntatapahtumiin ja lentopalloseura FC-57 neljän joukkueen Power Cup -matkaan.
Muut avustuksia saavat Sastamalassa ovat:
Kiikan Torvisoittokunta, 1 500 euroa nuorisosoitinten hankintaan
Sastamalan Kumuri, 1 500 euroa pesisautotoiminnan käynnistämiseen
Roismalan Ponnistuksen P9-juniorit, 1 000 euroa lasten ja perheiden yhteiseen toimintapäivään
Roismalan Ponnistus, 1 000 euroa juniorivalmentajien koulutukseen
Stormin koulun vanhempainyhdistys, 1 000 euroa pihavälineiden hankintaan
Jaana Lahtinen, 1 000 euroa pro gradu -työhön
Reetta Kangaslampi, 1 000 euroa pro gradu -työhön
Laura Kares, 1 000 euroa pro gradu -työhön
SPR Vammala, Aikuisten kehitysvammaisten hyvät ystävät, 800 euroa aikuisten kehitysvammaisten iltamiin
Roismalan Ponnistuksen 2012 syntyneiden joukkue, 500 euroa ryhmäytymisviikonlopun järjestämiseen
Roismalan Ponnistuksen P10-salibandyjoukkue, 500 euroa Tampere Floorball Tournamentia varten
Kiikan VPK, 500 euroa nuorten leirimatkoihin
Melina Laaja, 500 euron urheilustipendi
Justus Ranta, 500 euron urheilustipendi
Heidi Hieta-aho ja työryhmä, 450 euroa kehitysvammaisten toimintatapahtumaan
Huittisten Säästöpankkisäätiö teki avustus- ja apurahapäätökset kevään hakukierroksen perusteella. Hakuaika oli helmi-maalikuussa, ja hakemuksia jätettiin kaikkiaan lähes 150 kappaletta, yhteensä noin 650 000 euron edestä. Maantieteellisesti eniten hakemuksia jätettiin Huittisista, Porista ja Sastamalasta.
Säätiön kuluvan vuoden teemana on lasten ja nuorten liikunta ja mieli. Säätiön hallituksen puheenjohtajan Mikko Lehtosen mukaan teema näkyi selvästi hakemuksissa. Säätiö on tänä vuonna varautunut myös siihen, että yksittäisiä hyviä hankkeita voidaan rahoittaa varsinaisen hakukierroksen ulkopuolelta. Näissä tilanteissa voi olla yhteydessä säätiön toimitusjohtajaan Hannu Vähähyyppään, kertoo säätiö tiedotteessaan.
Mikä?
Huittisten Säästöpankkisäätiö
Yleishyödyllinen säätiö, joka syntyi Huittisten Säästöpankin myytyä pankkiliiketoimintansa Aito Säästöpankille keväällä 2020 ja muututtua tässä yhteydessä säätiöksi.
Säätiön tarkoituksena on säästäväisyyden sekä taloudellisen kasvatuksen ja hyvinvoinnin edistäminen, kulttuurin ja tieteen sekä taloudellisen kehityksen tukeminen.
Säätiön hallitukseen kuuluu seitsemän henkilöä, joista sastamalalaisia on kaksi; Minna Kallio-Ranta ja Jaana Kulmala. Muut jäsenet ovat Huittisista ja Porista.