Roskienpoltto levisi ulkorakennukseen Sastamalassa – Pelastuslaitoksella useita maastopalohälytyksiä Pirkanmaalla

Pelastuslaitos ilmoittaa varomattomat tulenkäsittelyt poliisille. Minimirangaistus on sakkoa.

Mänttä-Vilppulassa paloi lauantaina parikymmentä neliötä ruohikkoa valtatien varressa.

Aamulehti

Pirkanmaan pelastuslaitos on käynyt lauantaina sammuttamassa useita maastopaloja ympäri Pirkanmaata. Vähän ennen kolmea levisi roskienpoltosta tuli pihan noin 20 neliön varastorakennukseen Sastamalassa Käsityönkadulla.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksen päivystävä palomestari Tomi-Pekka Olkkonen kertoo, että palo levisi myös pihapuihin ja pensasaitaan.

Pälkäneellä tuli levisi nuotiosta maastoon Papinkalliontiellä. Nuotion sytyttäneet henkilöt olivat yrittäneet sammuttaa maastoa itse, mutta paikalle tarvittiin pelastuslaitos kun tuulenpuuskat levittivät paloa.

Mänttä-Vilppulassa paloi valtatien varressa nurmialuetta muutama kymmenen neliötä. Olkkosen mukaan syttymissyystä ei ole tietoa.

Pirkanmaalla on voimassa metsäpalovaroitus. Sen aikana avotulen teko on kielletty.

Olkkonen sanoo, että pelastuslaitos tekee aina poliisille ilmoituksen varomattomasta tulenkäsittelystä. ”Se menee poliisilla tutkintaan, ja siitä minimirangaistus on sakko”, Olkkonen sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos