Yksityisen sosiaalipalvelualan lakot toteutuvat tiistaista alkaen tietyissä päiväkodeissa ja hoivapalveluissa, kertoo valtakunnansovittelijan toimisto Twitterissä. Sovittelussa ei päästy maanantaina ratkaisuun.
Useat ammattiliitot ovat antaneet ilmoituksia lakoista yksityiselle sosiaalipalvelualalle.
Yksityisissä päiväkodeissa lakot koskevat tiistaina ja keskiviikkona alkavia työvuoroja. Lakon on jo aiemmin kerrottu koskevan Pirkanmaan alueella Touhulan, Norlandian, Verkanappuloiden ja Pilkkeen päiväkotien toimipisteitä.
Sastamalassa on kaksi Norlandian päiväkotia Konsti ja Kieppi sekä toimintansa tänä kesänä päättävä Touhula.
Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa lakot alkavat tiistaina ja päättyvät lauantaina. Lakot koskevat näinä päivinä alkavia työvuoroja. Lakkojen piirissä on muun muassa Attendon ja Esperi Caren yksiköitä. Sastamalassa lakko koskee Pihlajalinna Terveyden Ikipihlaja Annea.
Vuokratyöntekijöitä
Hoiva-alan yritykset ovat varautuneet lakkoon esimerkiksi tukeutumalla vuokratyöntekijöihin ja hyödyntämällä esihenkilöiden työpanosta.
”Teemme kaikkemme, että asiakasturvallisuus säilyy Attendon seitsemässä kohteessa, joita lakko koskee”, kertoi Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist viime viikolla.
Hoitajaliitto Super on painottanut, että ensisijainen vastuu asiakas- ja potilasturvallisuudesta myös työtaistelun aikana on työnantajalla. Viime kädessä vastuu on Superin mukaan palveluiden ostajilla eli hyvinvointialueilla ja kunnilla.
Superin mukaan hoidettavat on viime kädessä siirrettävä sairaaloiden vuodeosastoille, jos työtaisteluun ei ole varauduttu ajoissa.
Palkasta erimielisyys
Ammattiliittojen tavoitteena on palkkauksen ja työolojen parantaminen. Liitot ovat vaatineet yksityiselle sosiaalipalvelualalle vähintään samantasoisia palkankorotuksia kuin hyvinvointialueille ja kuntiin.
Työnantajapuolta edustavan Hyvinvointiala Halin työmarkkinajohtaja Tuomas Mänttäri kommentoi Twitterissä, että esitys 11,2 prosentin palkankorotuksista 2,5 vuoden ajalle on poikkeuksellisen korkea.
”Valitettavasti ay-puoli ei halua ymmärtää toimialan talouden realiteetteja, kun useat yritykset ja järjestöt toimivat jo tappiolla alihinnoiteltujen ostopalveluiden vuoksi”, Mänttäri kirjoittaa.
Ammattiliitto Tehyn neuvottelupäällikkö Vappu Okkeri puolestaan sanoo, että palkkojen alas painaminen on ollut yksityisen hoivan elinehto. ”Mitä pienemmät palkat, sitä suuremmat ovat hoivayritysten voitot. Siitä tässä on kysymys. Palkat on korjattava julkisen sektorin tasolle”, Okkeri tviittaa.
Lisää varoituksia
Työriidan sovittelua jatketaan perjantaina kello 13.
Ammattiliitot ovat antaneet ensi viikolle lisää lakkovaroituksia. Ne kohdistuvat ympärivuorokautiseen palveluasumiseen, yksityisiin päiväkoteihin ja lastensuojelun toimipisteisiin.
Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 70 000 ihmistä. Alalla on voimassa ylityö- ja vuoronvaihtokielto.