Pori kauppaa Lavian vanhaa kunnantaloa huutokaupassa: Korkein tarjous keskiviikkona 1 500 euroa

Vuonna 2022 vanhan kunnantalon kustannuksiin lukeutuivat muun muassa 10 025 euron edestä kaukolämpöä ja 1 203 euron edestä sähköä.

Lavian vanha kunnantalo on kaksikerroksinen puurakennus.

Porin kaupunki kertoo tiedotteessaan, että se on käynnistänyt huutokaupan Laviassa sijaitsevan entisen kunnantalon myymiseksi. Kunnantalo on ilmoitettu huutokauppaan 16. toukokuuta ja keskiviikkoon 24. toukokuuta kello 11 mennessä rakennuksesta tehty korkein tarjous on 1 500 euron suuruinen. Tarjous on tehty 18. toukokuuta. Kiinteistön huutokauppa-aika päättyy sunnuntaina 4. kesäkuuta.

1900-luvun alussa valmistunut näyttävä kaksikerroksinen puurakennus on toiminut aiemmin myös huvilana, apteekkina ja viimeksi päiväkotina.

Vanha kunnantalo siirtyi Porin kaupungin omistukseen Lavian kuntaliitoksen yhteydessä. Vuonna 2016 se muutettiin päiväkotikäyttöön. Päiväkotitoiminta on sittemmin siirtynyt Lavian Monitoimitilaan ja vanha päiväkotirakennus on jäänyt kaupungille tarpeettomaksi.

Kunnantalo on ollut myynnissä myös vuonna 2022, jolloin siitä ei tehty tarjouksia.

Rakennuksen huoneala on 428 neliömetriä. Päärakennuksen lisäksi tontilla on luonnonkivistä rakennettu maakellari.

”Kohde oli myynnissä myös viime vuonna, mutta silloin tarjouksia ei saatu. Nyt rakennusta kaupataan ilman pohjahintaa ja toivomme tämän saavan potentiaalisia ostajaehdokkaita liikkeelle”, kertoo kiinteistöasiamies Juha Luoma Porin kaupungilta.

Lavian vanhan kunnantalon huutokauppa on käynnissä sähköisesti osoitteessa huutokaupat.com.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos