Keikyän riippusilta korjattava tai sitä uhkaa käyttökielto – Kaupunki järjestää keskustelutilaisuuden

Arkisto
Keikyän riippusilta korjattava tai sitä uhkaa käyttökielto – Kaupunki järjestää keskustelutilaisuuden

Keikyän riippusilta on Suomen pisin puinen riippusilta.

Tyrvään Sanomat

Keikyässä sijaitseva Suomen pisin puinen riippusilta on laajan peruskorjauksen tarpeessa.

–Tänä kesänä valmistuneessa Destian yleistarkastusraportissa esitetyt kiireisimmät korjaustoimenpiteet on tehty kesän aikana pois lukien suunnitteluvaiheessa oleva tuulivaijerien kiristäminen. Raportti vahvistaa tiedon siitä, että sillan saneeraus on pakko tehdä kolmen vuoden kuluessa tai sitä uhkaa käyttökielto, tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi kertoo.

Riippusiltaa suunniteltiin korjattavaksi viime vuonna, mutta asiaa ei edennyt, koska kaupungin saamista kolmesta urakkatarjouksesta halvinkin, yli miljoonan euron tarjous, ylitti hankkeen kustannusarvion.

–Kustannusten suuruuteen vaikuttaa merkittävästi muun muassa suuri käsityön osuus, työmaajärjestelyiden hankaluus, vesistön voimakas virtaus ja rakenteiden huputuksen tarve ympäristösyistä, Toukoniemi jatkaa.

Kaupunki haluaisi säilyttää sillan tuleville sukupolville

Urakoitsijoiden kanssa järjestettiin markkinakartoitus, jossa etsittiin ratkaisuja hankkeen kustannusten kohtuullistamiseksi.

–Kaupungin tahtotila on saada silta säilymään tuleville sukupolville, mutta korjauskustannukset ovat haaste, yhdyskuntatekniikan päällikkö Pasi Lähteenmäki tietää.

Sillan tulevaisuutta selvittämään palkattiin syyskuun alusta vuoden loppuun asti insinööri Vilja Pylsy.

Pylsy on johtanut aiemmin Hämeenkyrössä Nobel-kirjailija F. E. Sillanpään Myllykolun kesäteatterin rakennushankkeen.

–Keikyän riippusilta on vaikuttava ja ainutlaatuinen. Kevyen liikenteen väylän lisäksi sillalla on potentiaalia merkittäväksi matkailunähtävyydeksi. Myös alueen mielenkiintoinen käsityö- ja teollisuushistoria tukee Keikyän kylän matkailullista arvoa, Pylsy sanoo.

Arvokas maisema-alue

Keikyän riippusilta sijaitsee Maakuntamuseon mukaan kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokkaalla alueella.

Silta ja sen ympäristö on määritelty erilaisissa kulttuuriympäristö- ja maisemaselvityksissä kuuluviksi neljälle eri arvoalueelle, muun muassa valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen ja maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuuriympäristöön.

Yli kaksi sataa metriä pitkä silta

Keikyän riippusillan kannen kokonaispituus on 228 metriä ja leveys 1,65 metriä.

Sillalla on poikkeuksellinen rakenne, sillä se muodostuu kahdesta osasta, jotka yhdistyvät toisiinsa Kokemäenjoessa olevassa pienessä saaressa.

Sastamalan kaupungin omistama riippusilta rakennettiin vuonna 1948 Keikyän kunnan ja sillan vieressä sijaitsevan Finnish Chemicals Oy:n rahoituksella.

Alun perin se tehtiin klooritehtaan työntekijöiden kulkemista varten. Silta toimii kevyen liikenteen siltana, jossa on sallittu vain jalankulku- ja pyöräliikenne.

Katastrofi 1950-luvulla

Sillalla koettiin vuonna 1957 katastrofi, kun kova myrsky hajotti sen. Kaksi miljoonaa markkaa vaatineet korjaustyöt tehtiin heti.

Siltaa on viimeksi saneerattu vuonna 2004. Muutoin siihen on tehty pieniä korjauksia.

Sastamalan kaupunki järjestää kaikille avoimen keskustelutilaisuuden Keikyän riippusillan tulevaisuudesta tiistaina 25. syyskuuta Keikyä-talolla (Äetsän vanha kunnantalo). Tilaisuus alkaa klo 18, jota ennen on kahvitus.


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Oikein hyvä tämä keskustelutilaisuus. Käytän siltaa usein pyörälenkillä. Mahtava maisema. Nimim. Uusi kiikkalainen

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt:

Sammio