Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Päivä 4: Häijään koululla syötiin poikkeusherkkua – oman keittiön puuroa ja lähimarjaa

Jos jokaiseen elämänvaiheeseen kuuluu joku lemppariruoka, niin alakoulussa se oli minulla puuro. Onnekseni pääsen testaamaan Häijään koulun ruokia tiistaina, jolloin on sattumalta puuropäivä. Kauraleseistä ja -suurimoista sekä mannasuurimoista keitetty sydänystävän puuro maistuu samettiselta. Lisänä on koulun omasta puutarhasta poimittuja herukoita ja kotimaisia mustikoita ja mansikoita. Muistojeni puurot olivat hieman tavallisempia, esimerkiksi konstailematonta kaurapuuroa. Silti ne upposivat hyvin, mutta tätä annosta voisi maun puolesta sanoa luksukseksi. Toisinaan saadaan opettajakunnan mukaan myös teräsmiespuuroa, jonka tarkempi koostumus jää mysteeriksi. Pöydässäni istuva nuori poika kertoo salaisen ainesosan olevan terästä. Mene ja tiedä. Pääruoan oheen saa noukkia maksimissaan kaksi palaa ruisleipää ja kaksi kinkkuleikkelettä. Myös näkkileipää on saatavilla. Pieniin muovirasioihin pakattu margariini on laktoositonta, kuten myös linjaston alkupäässä tarjolla oleva maito ja rasvaton piimä. Linjaston lopulta saa myös tavallista maitoa ja vettä. Vitamiinit nautitaan tänään omenaviipaleen muodossa. Niitä on lupa ottaa runsaamminkin. Proteiinin määrä ruoassa ei huimaa ja salaattikin olisi vielä hyvä lisä. Vaikka puurolla lapsena porskutinkin koulupäivän läpi, on tämä aikuiselle lähinnä brunssin alku. Tai kelpo kotiaamiainen. Mahani murisee toimituksessa jo ennen kello kolmea iltapäivällä. Mitäs jätin toisen leipäpalan ottamatta. Neljäsluokkalaiset toivovat oman kokin ruokia Ateriointini loppusuoralla tapahtuu jotain poikkeuksellista. Neljäsluokkalainen tyttö tulee pöytäni luo ja kysyy, onko minulla valtuuksia päättää, mitä lehteen tulee. Hän ja muutama luokkakaveri ilmoittavat, etteivät pidä Servin ruoasta ja toivoisivat, että koulun oma kokki Elina Ylirönni valmistaisi kaikki ruoat. –Lähetimme Serville jo kirjeenkin, mutta he käsittivät sen väärin, että kyse olisi ruokalajeista. Kyse oli siitä, miten ruoka tehdään, tytöt painottavat. Kirje lähetettiin viime lukuvuonna. Nykyisin kokin valmistamia ovat vain puurot ja salaatit, muuten ruoat tulevat Servin Hopunkallion keskuskeittiöltä Vammalasta. Sastamalan kaupungin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin omistamalle Servi-yhtiölle ruokien valmistus siirtyi vuoden 2013 vaihteessa. Servikin saa positiivista palautetta Ryhmä kolmannen luokan oppilaita pitää puuroa ihan hyvänä ja makoisana. –Ei maailman parasta ruokaa, mutta syömäkelpoista, innokkaat tytöt kommentoivat ruokailtuaan. Lempiruokia sen sijaan ovat porkkananapit, jauhelihakastike ja pasta, kalapihvit ja -pyörykät ja lindströminpihvit. Kouluruoka on ryhmän mukaan yleensä todella hyvää, etenkin salaatit. –Ne tehdään meidän keittiössä itse. Salaatti on tuoretta ja siinä on välissä kiinankaaliakin. Kotona on pelkkää salaattia, se ei ole kovin hyvää, kuuluvat eräät perustelut. Ryhmä korostaa, että Servikin tekee hyvää ruokaa. –Kasvisten laittaminen lihapiirakoiden väliin ei kyllä ollut hyvä idea, he antavat kriittistä palautetta eräästä ruokalajista. Kouluruoalla täyttää vatsansa Tähän väliin on kysyttävä vielä kommentteja opettajakunnalta. –Elinan tekemä puuro oli tosi hyvä ja siinä oli tuoreet marjat, joista osa on meidän omalta maalta. Muuten on ihan perus hyvät ruoat melkeinpä joka päivä. Saa aina mahansa täyteen, sanoo neljännen luokan opettaja Laura Jänne . –Yleisarvosanana, kyllä ruoka parempaa oli, kun Elina sen teki, toteaa ekaluokkalaisten opettaja Taina Eronen . –Ihan hyviä ruokia Servin ruoat ovat, mahan saa täyteen. Ehkä Elinan ruoat ovat olleet enemmän lähiruokatyyppisiä ja hän sai käyttää enemmän omia ideoita ja luovuutta esillepanoon ja muuhun, lisää kakkosia luotsaava opettaja Taija Murtoniemi . Tyrvis testaa kouluruoan -sarjassa Tyrviksen toimittajat vierailevat Sastamalan alueen kouluissa, syövät kouluruokaa viikon ajan ja arvioivat päivä päivältä, millaista ruokaa koululaisille on tarjolla. Testiviikko alkoi torstaina 9.11. Marttilan koululta ja Vammalan lukiolta. Toisena vuorossa oli Kiikan koulu. Maanantaina 13.11. käytiin Stormin koulussa.