Suomen parasta yrittäjyyskasvatusta – Tyrvään malli kannustaa opiskelijoita oikeisiin projekteihin ja tiimityöhön

Hanna Pihlajamäki

Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen yrittäjyyskasvatus on Suomen parasta. Suomen Yrittäjät on palkinnut oppilaitoksen toteuttaman Yrittäjyyskasvatusta, oman elämän hallintaa, yhteisöllisyyttä ja menestystä -mallin vuoden parhaana yrittäjyysopetuskokeiluna.

Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen palkitussa mallissa opiskelijat pääsevät tekemään oikeita asiakasprojekteja tiimeissä ja heidät perehdytetään heti opintojensa alussa tiimioppimisen menetelmään.

Yrittäjyyskasvatuksen tärkein tavoite on, että opiskelijoiden elämänhallinnan taidot ja vuorovaikutustaidot parantuvat. Myös erilaisuuden hyväksyminen ja sen seurauksena luottamuksen lisääntyminen opiskelijoiden välillä on keskeistä oppilaitoksen palkitussa toimintatavassa.

Vuoden paras yrittäjyysopetuskokeilu palkittiin kilpailussa, jonka järjesti Suomen Yrittäjät yhteistyössä Taitaja-kisan ja opiskelijajärjestöjen kanssa. Vuoden 2017 kilpailun teemana oli Suomi100-juhlavuoden hengessä "yhdessä".

Kilpailun tavoitteena on rohkaista oppilaitoksia toteuttamaan yrittäjyyttä ja yrittäjämäistä toimintaa tukevia projekteja yhdessä opiskelijoiden, yrittäjien ja muiden verkostojen kanssa.

Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos on osa Sastamalan koulutuskuntayhtymää.


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Hyvä uutinen. Hienoa.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: